Kasinot ilman lisenssiä
Lisenssimalliin siirtyminen on Suomelle iso muutos ja kaikki eivät prosessiin lähde. Järjestelmän ulkopuolelle jättäytyy iso joukko toimijoita, joiden lupa toimintaan tulee ulkomailta. Suuri nippu näistä on erinomaisia ja nämä vaihtoehdot on listattu tälle sivulle:
Näillä kasinoilla ei ole Suomi-lisenssiä:
Mitä lisensittömällä kasinolla tarkoitetaan?
Mitä laajemmaksi markkina kasvaa, sitä enemmän turpoaa myös relevantti sanasto, jolla aiheet erotetaan toisistaan. Lisenssitön kasino ei tarkoita kirjaimellisesti sellaista kasinoa jolla lisenssiä ei ole ollenkaan. Pelaajat tunnistavat tässä sektorissa sellaiset tuotteet, joiden pelilupa tulee muualta.
Vaihtoehtoja on monia, vaikka toimilupa ei tulisikaan kohdemaan sisältä. Suosituimpina Euroopan alueella esiintyy Maltan, Iso-Britannian ja Viron lisenssit, mutta markkinalla nähdään yhä kasvavissa määrin myös toimijoita Curacaon tai Kahnawaken lipun alla.
Suomessa lisenssin saanut kasino toimii tulevaisuudessa todennäköisesti paikallisen poliisihallituksen valvonnan alaisuudessa, kun taas muilla toimintaa tarkastelee paikallinen peliviranomainen. Muualla valvonta on myös tiukkaa ja säänneltyä eikä näin ollen puhuta mistään villin lännen sektorista. Tässä oikeastaan ainut ero.
Yksi merkittävimmistä pelaajan kokemista osa-alueista joihin lisenssi vaikuttaa on verotus. Järjestelmän ulkopuolella pelaaminen nimittäin ei tarkoita automaattisesti suurta varorasitetta. Valitsemalla lisenssin Euroopan talousalueen sisältä, vältät verot. Esimerkiksi Malta ja Viro ovat hyviä vaihtoehtoja tähän.
Pelit ovat suunnilleen samoja ilman pieniä poikkeuksia ja muutenkin meno tuntuu suhteellisen tasaiselta massalta. Pelaaja voi huoletta seikkailla järjestelmän sisällä ja ulkopuolella ja valikoida sen pelitalon palveluita, jotka tuntuvat istuvan omaan mieleen kaikista parhaiten.
Tämä aihe on tässä kohtaa kuitenkin pitkälti spekulointia, sillä emme voi varmaksi todeta mitään seikkoja ennen kuin järjestelmä on voimassa. Voimme kuitenkin kalastella tietoa muista maista, joissa vastaavia järjestelyjä on tehty, sillä pelaajien liikehdintä ja mielipiteet eivät juuri poikkea kohdemaata vaihdettaessa. Tälle sivulle on koottu olennainen tieto jota voimme jo tässä kohtaa esittää.
Lisenssi vai Ei - Vahvuudet ja heikkoudet
Homman mutkistuessa pelaajan on oltava hyvin perillä siitä miten vahvuudet ja heikkoudet asettuvat kunkin järjestelmän piirissä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että ilman lisenssiä toimiva kasino tarjoilee huomattavasti enemmän liikkumavaraa tarjouksissa, maksutavoissa ja pelisessioiden muokkauksessa. Vakaampaa menoa saa taas paremmin lisenssin alta.
Suomen lisenssin alaiset kasinot tulevat toimimaan korkealla pelaajansuojalla, joka saattaa joistakin pelaajista tuntua jopa liioitellulta. Markkinointi ja tarjousten laatu on rajattu isosti ja näin ollen läheskään yhtä mehukkaita casino-bonuksia tai kierrospaketteja ei ole saatavilla kuin aikaisemmin on totuttu.
Maksut toimivat pääsääntöisesti kotimaisten pankkiratkaisujen kautta ja yhtään luovempaa portfoliota tuskin tulemme näkemään. Ilman lisenssiä operoiva kasino voi taivuttaa maksutapojaan myös hurjassa nosteessa oleviin kryptoihin saakka. Alla oleva taulukko täsmentää näiden erojen lisäksi muita pointteja.
Pelaajan suoja | |
---|---|
Lisensoitu - Vahvuudet | Tiukka valvonta ja pakolliset rajat |
Lisensoitu - Heikkoudet | Valvonta saattaa tuntua liialliselta |
Lisenssitön - Vahvuudet | ETA-alueella vahva |
Lisenssitön - Heikkoudet | Isommat riskit ETA-alueen ulkopuolella |
Verotus | |
Lisensoitu - Vahvuudet | Verovapaus |
Lisensoitu - Heikkoudet | Ei heikkouksia |
Lisenssitön - Vahvuudet | ETA-lisenssi veroton |
Lisenssitön - Heikkoudet | Muut lisenssit verolliset |
Bonukset | |
Lisensoitu - Vahvuudet | Ei vahvuuksia |
Lisensoitu - Heikkoudet | Bonukset rajalliset ja vähäiset |
Lisenssitön - Vahvuudet | Suuret kampanjat ja edut |
Lisenssitön - Heikkoudet | Joskus monimutkaiset säännöt |
Maksutavat | |
Lisensoitu - Vahvuudet | Tunnettavuus - tutut palvelut |
Lisensoitu - Heikkoudet | Suppea tarjonta |
Lisenssitön - Vahvuudet | Kaikki mahdollinen |
Lisenssitön - Heikkoudet | Vaihtelu laadussa |
Pelivalikoima | |
Lisensoitu - Vahvuudet | Tunnettavuus ja valvonta |
Lisensoitu - Heikkoudet | Suuri osa puuttuu |
Lisenssitön - Vahvuudet | Kansainvälinen ja laaja kattaus |
Lisenssitön - Heikkoudet | Laatu vaihtelee enemmän |
Oikeusturva | |
Lisensoitu - Vahvuudet | Kotimaiset prosessit |
Lisensoitu - Heikkoudet | Ei selkeitä heikkouksia |
Lisenssitön - Vahvuudet | Paikalliset säännöt |
Lisenssitön - Heikkoudet | Mahdollisesti vaikeampi valitusprosessi |
Tulevaisuus vahvistaa miten markkina asettuu
Kuten aikaisemmin todettu, vasta tulevaisuus vahvistaa edellisen taulukon. Sitä ei siis tule pitää täysin vedenpitävänä ohjenuorana siitä miten asiat tulevat menemään, mutta olemme ylläpidossa suhteellisen varmoja että tältä se näyttää.
Euroopan alueella on viimeisten vuosien saatossa tapahtunut mieletöntä liikehdintää kun rahapelimarkkinaa on laitettu uuteen uskoon. Lähes jokainen lisenssijärjestelmä on kuin vuotava seula, joka ei pysty tarvekartoittamaan pelaajien puolta riittävällä tasolla. Tästä syystä myös ilman lisenssiä pyöriviä kasinoita on hyvä olla käden ulottuvilla.
Suomalaisten pelaajien tahtotila - Miksi lisensittömät uudet kasinot kiinnostavat
Suomessa rahapelaaminen on jo vuosikymmenia ollut vahvasti kytköksissä valtioon monopolin takia. Muualla ala lähti kehittymään hirmuista vauhtia netti-aikaan siirtymisen myötä ja kankea järjestelmälle ei yksinkertaisesti pysynyt perässä. Tämä aiheutti vahvaa kurkkimista aidan toiselle puolelle.
Kulttuurinen kehitys siis muovasi asenteita kotimaiseen suuntaan, mutta kriitikin määrä nousi samassa suhteessa. Kenttä koetaan liian reguloiduksi kun vaihtoehtojen määrä on suppeaakin suppeampi. Vapaus valita korostuu.
Ilman lisenssiä pyöriville kasinoille vie muhkeammat bonukset, sekä parempi peli- ja maksutapavalikoima. Nämä tekevät pelikokemuksesta monipuolisemman ja houkuttelevamman etenkin hyvin diginatiiville kohderyhmälle.
Tarjonnan monimuotoisuuden lisäksi pelkästään tunnetason seikat ovat avainasemassa. Pelaajalla voi olla tunne liiallisesta sääntelystä ja vapaus omaan valintaan kiinnostaa lukuisten vaihtoehtojen edessä. Olemme tottuneet globaaliin nettikauppaan kaikilla muillakin sektoreille niin miksi tämä olisi poikkeus?
Mahdollisuus laajempaan valintaan on siis osa laajempaa kuluttajakulttuurin muutosta. Monopolien ympärille on vaikea rakentaa riittävää kokonaisuutta ja näin ollen ratkaisut löytyvät helposti järjestelmän ulkopuolelta.
Lisensittömien kasinoiden kyberturvallisuus: Paljonko DDoS hyökkäyksiä kohdistetaan.
DDos hyökkäyksellä tarkoitetaan palvelunestohyökkäystä, jonka tavoitteena on estää käyttäjiä pääsemästä palveluun, hidastaa sitä tai jopa aiheuttaa aivan täydellinen katko toiminnassa. Tällaisessa hyökkäyksessä pelaajien tiedot eivät onneksi ole vaarassa mutta toiminta estää esimerkiksi kotiutusten tekemisen.
Kasinot ovat valitettavan yleisiä kohteita yritykselle, sillä rahakkaana bisneksenä hyökkääjä voi koittaa saada uhkailemalla tai toteuttamalla DDoS hyökkäyksiä itselleen “lunnaita”. Toimijat, joiden lisenssivalvonnassa on puutteita ovat selvästi helpompia kohteita kuin muut.
Malta ja UK ovat selvästi muita edellä torjunnassa, mutta pelaajan on aina hyvä varmistua siitä että lisenssin alaisuudessa kannustetaan myös palveluneston torjuntaan, jotta kotiutukset eivät viivästy tai ettei uusi nettikasino mene tällaisen toiminnan takia kiinni.
Heikoimmassa asemassa on tämän suhteen ETA-alueen ulkopuoliset toimijat. Niiden lisenssiohjelmista ei löydy niin tarkkaa protkollaa hyökkäysten torjuntaan kuin muilta. Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen toimija lepsuilee kyberturvassa, mutta tietynlaisia yleistyksiä voidaan tehdä.
Kyseessä on yleinen ongelma sillä Cloudflaren tekemän raportin mukaan hyökkäykset ovat yleistyneet vuosien 2023-2025 aikana merkittävästi. Torjuntaan on siis hyvä panostaa ja pelaajan on hyvä olla tietoinen uhista kun tekee valintaansa lisenssijärjestelmän sisältä ja ulkoa..
Miten lisensittömyys vaikuttaa hiilijalanjälkeen
On paljon mahdollista, että lisenssin alaisuudessa palvelintoiminta on pidettävä Suomen sisällä. Energiatehokkuus ja hiilijalanjälki eivät siis välttämättä ole aivan optimaalisessa kuosissa kun vertailuun laitetaan maailmanlaajuiset mahdollisuudet ja pilvipalvelut.
Datakeskukset kuluttavat paljon energiaa ja erot syntyvät lähinnä siitä kuinka energiatehokkaasti palvelimet on jäähdytetty. Google Cloud taas pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä. Tämä voisi siis olla yksi etu ainakin mielikuviin perustuvassa viestinnässä ilman lisenssiä operoivilla kasinoilla.
Globaalilla tasolla mahdollisuuksia on monia ja käytännössä rajattomasti. Mikäli lisensitön kasino näin haluaa, se voi tutkia hyvinkin tarkkaan omien palvelimiensa sijainnin ja käyttää pilvipalveluita joiden arvolupaukseen kuuluu minimoitu hiilijalanjälki.
Vaikka aihe on leikkisä, on hyvinkin mahdollista, että lisensittömät kasinot hyödyntävät toiminnassaan huomattavasti ekologisempia vaihtoehtoja. Tämä saataa olla deal-breaker niille pelaajille jotka ottavat ilmastohommat tosissaan jokaisessa valinnassaan päivittäin.